|
Vastakohtien maailma
Joskus joululaulut tuntuvat tekopyhiltä; ihmiset laulelevat,
mutta eivät elä niiden mukaisesti. Maailma on vastakohtien maailma.
Kaksi ajatusta rinnakkain aseteltuna liitttyvät toinen toisiinsa,
mutta synnyttävät epäharmonian. Kuitenkin molemmat ovat
ihmisten mielissä, vaikka eivät todennäköisesti saman
ihmisen mielessä. Mieti! Miksi?
Kahdeksan vuosituhattavoitetta
liittyy vastakohtien maailmaan. Tutustu niihin.
Teemat ovat:
1. Lapsisotilaat
Onko maassa rauha? Voit etsiä tietoa verkosta. Tässä kolme
saittia ja kaikki suomenkielisiä:
Taksvärkin
lapsisotilassivusto
Pelastakaa
lapset lapsisotilaista
Unicefin lapsisotilassivut
2. Nälkä
Joulun yltäkylläisyys "Olisipa joulu että saisi yölläkin
syödä" ja vastakohtana nälkä
Katso esim näitä
Yhteinen
maailmamme
Ruoka-aika
3. Lapsityövoimasta
Kansainvälisen työjärjestön ILO:n arvion mukaan
maailmassa on kuitenkin noin 246 miljoonaa lapsityöläistä.
Heistä 186 miljoonaa on alle 15-vuotiaita ja 73 miljoonaa alle 9-vuotiaita.
Todella surkeassa asemassa ovat ne lapset, jotka on kidnapattu tai myyty
työvoimaksi.
Yhteinen
maailmamme lapsityövoimasta
Lapsityövoimasta
toinen linkki
4. Katulapset
Yhdistyneiden kansakuntien arvion mukaan sata miljoonaa lasta nukkuu kadulla
joka yö. Miten vastakohtaisia ovatkaan: joulupyhä ja katulapsi
Katulapsista
|
Ajatusten maailma
Isolle maailmankartalle liittää eripuolilta maailmaa tulleita
viestejä - viestit ovat tulleet juuri tähän projektiin.
Olen tulostanut ne valmiiksi.
Yksi ryhmä piirtää maailmankartan (tai käytetään
jo valmista karttaa) ja kirjoittaa siihen otsikon
Ryhmä esittelee viestit ja lähettää sähköpostilla
pienen joulutervehdyksen lähettäjille.
Tämä ryhmä keskittyy maailmankarttaan ja viestien lukemiseen
ja tekee muita juttuja sen verran kuin ehtii.
Tutustuminen ajatusten maailman karttaan päivän päätteeksi
sitä tehnyt ryhmä esittelee lyhyesti tulleet kirjeet.
Esimerkiksi tämä kirje on tullut Jerusalemista:
Lähetetty: 8. joulukuuta 2006 23:15
Vastaanottaja: Koulu Mankkaan
Aihe: hello
hello
I love your message about xmas
xmas a time to give and think of others
what makes xmas specail this year is that it comes along with the jewish
holiday,
the hanuka and the muslim holiday adha eid, and that will give us a great
opportunity to explain to our students the diversity in the world and
how all can live peacefully in this wide world
mai
al-ukhwah school
east jerusalem
|
|
Mitä voimme tehdä.
Tee luettelo tietämistäsi avustusjärjestöistä
ja etsi verkosta lisää.
Mitä itse voit tehdä?
Loppukeskustelu aiheesta.
|
Skype - tilaisuus
Slovenia 12.05-12.30
Espanja 12.35-13
alkaen kello 12.05 atk luokassa - englanninkielellä päivän
teemoista ikäistenne kanssa.
Loppuyhteenveto
|